maanantai 27. helmikuuta 2017

Montevideo 2

Vietin 5 upeaa päivää Montevideossa vaihtarikaverin kaa. Puolivuotis leirin jälkeen lähin Montevideoon. Ekaa kertaa puoleen vuoteen menin bussilla kaupungissa😂😂. Bussia käytettiin joka päivä moneen kertaan kun mentiin paikasta toiseen. Näin eri naapurustoja Montevideossa ja ne oli niin erilaisii et luulis et ne on niinku eri kaupunkeja. Talot oli erilaisia kooltaan ja ulkoasuilta, kadut vaihteli siisteistä likasiin, busseja kulki joissain paikoissa enemmän ku toisissa ja ihmisten pukeutuminen vaihteli.

                                                                          29.1

Puolivuotis leiri loppu kahen kolmen aikoihin 29 päivä ja Montevideoon päästiin viiden aikoihin. Mun ihana sveitsiläinenkaveri kutsu mut sen luo tutustuun Montevideoon ja viettään aikaa. Kun sen kotiin päästiin sen host vanhemmat oli oottamassa meitä valmiin ruuan kaa. Ruuan jälkeen suunnattiin toisen vaihtarin kotiin koska lähettäis Ramblalle. Montevideon rambla on kävelykatu joka on monia kilometrejä pitkä. Se kulkee meren vieressä ja näkymät on aika hienoja. Ennen ramblalle menoo tavattiin toinenkin vaihtari😂. Nyt meitä oli sit neljä ja saatiin jonkin verran katseita illan aikana. Ilta suju mukavasti jutellen vaihtari jutusita, hostperheistä ja elämästä uruguayssa. Sit jossain vaiheessa lähettiin ettiin candombe ryhmää joka harjottelee kaduilla karnevaaleja varten. Tultiin vähän myöhään kun vihdoin löydettiin ryhmä ne oli lopettelemassa. Etittiin ryhmää varmaan puoltuntikn montevideon kaduilla apua pyytäen espanjaks.



         Vaihtarikavereita Virosta, Sakasta ja Sveitsistä         

                                                                           30.1

Aamulla herättiin myöhään ja iltapäivällä mentiin Montevideo shoppingiin. Ostoksia tuli tehtyä ja koko ostoskeskusta ei ees keritty käymään läpi. Sitten lähettiin Pocitos nimiseen naapurustoon Montevideossa. Pocitos on täynnä isoja ja modernejä kerrostaloja. Pocitoksessa on myös kuuluisat Montevideon kirjaimet joiden kanssa kaikki haluu ottaa kuvia. Pocitoksessa tavattiin myös yks vaihtarikaveri joka kaa oltiin ollu edellis päivänä. Päätettiin lähtee seuraavaks Ciudad Viejaan. Cuidad Vieja on Montevideon vanhin osa ja se on täynnä artesaani kauppoja ja kauniita taloja. Yks juttu joka pisti silmään oli et pikku kioskit joita on lähes joka kadun kulmassa koko Montevideossa on lukittuja ja niissä on kalterit lukittuina, mutta siellä sisällä on ihmisii. Tää yhdistelmä sai miettiin vähän et mikäs tää juttu on. Mun vaihtarikaveri selitti että koska Montevideossa tapahtuu paljon rikollisuutta ja kauppoja ja kioskeja ryöstetään koko ajan. Niin nää kauppiaat on keksiny et pkoitää paikat lukossa koko ajan ja avaa ovensa vaan jos kalteriin koputetaan tai kauppias huomaa jonkun odottelevan oven ulkopuolella.
Pocitocksesta löytyy kuuluisat Montevideon kirjaimet


                                          Portti Ciudad Viejaan eli vanhaan kaupunkiin


                                                         Jose Artigas monumentti
                                           Monumentin alla on iso huone jossa on kaikkien
                                      tärkeiden päivien tiedot Uruguayn historiaan liittyen,
                              ja keskellä on iso uurna jossa sanotaan olevan Artigaksen ruumis

                                             Pocitoksen ramblalta ilta aurinko

                                                                  31.1

Kolmantena päivää herättiin aikaseen, mutta päivä oli sateinen joten jäätiin siälle katsomaat elokuvia. Aamupäivällä keskusteltiin myös vaihtarikaverini host vanhempien kanssa. Myöhemmin kun sade loppu suunnattiin Punta carretas nimiseen ostoskeskukseen. Kaverini kanssa seikkailtiin vähän aikaa yhessä naapurustossa jotta löydettäis suuntamme ostoskeskukseen. Google Mapsin ja parin mukavan uruguaylaisen avulla löydettin matkamme sinne minne pitikin. Loppupäivä vietetiinkin shoppaillen.
Punta Carretas oli vankila joka avattiin 1910 mutta 1986 jälkeen se jäi tyhjäksi ja myöhemmin siitä tehtiin ostoskeskus.
                                                            Portti ostoskeskukseen

                                                                     1.2

Oltiin edellisenä päivänä katottu Palacio legislativon aukiolo ajat ja päätetty että mentäis ohjeistetulle kierrokselle. Palacio legislativo on parlamenttirakennus joka on jäätävän kokoinen ja suuri turisti kohde. Palacio legislativo toimii edelleen Uruguayn parlamentin käytössä. Kun saavuttiin aamulla ennen 10.30 sinne parlamenttitalolle lähes myöhästytiin kierrokselta. Me oltiin mun vaihtarikaverin kaa ainoita espanjan kielisellä kierroksella. Muut meni portugalin kieliselle kierrokselle. Kun saatiin "yksityiskierros" meillä oli mahollisuus oppia vähän enemmän koska opas puhu meille kahelle espanjaa hitaasti ett ymmärrettiin varmasti ja saatiin kysellä ja ottaa valokuvii. Kierroksen jälkeen ollaan nyt tosi tietiosia kuinka uruguayn parlamentti toimii ja meillä on vaikka kuinka historiallisia faktoja rakennuksesta. Sieltä sit suunnattiin matka takaisin mun kaverin kotiin ja syötiin lounas. Ulkona oli tosi kuumaa joten pysyteltiin sisällä parituntii ennen kun suunnattin matka Plaza Independencialle joka on itsenäisyysaukiolle. Siellä on monumentti Jose Artigakselle joka on uruguayn kansallissankari. Sanotaan että monumentin sisällä on Artigaksen ruumis. Plaza Independecialle tavattin toinen vaihtari joka asuu Montevideossa. Yhessä otettiin paljon turisti kuvia. Sitten suunnattiin Ciudad viejaan, jossa syötiin jätskit ja kierreltiin ympäriinsä.
Palacio Legislativo/Parlamenttirakennus



                                   Kaikki taide Palacio Legislativossa kuvastaa tapahtumia
                                                   ennen ja jälkeen maan itsenäistymisen








                                                                     2.2

Aamu alko hitaasti mutta päästiin puolen päivän jälkeen syötiin lounaaks hampurilaisii ja ranskiksii. Ite tehdyt hampparit on kyll hyvii. Myöhemmin kun lämpötila alko laskeen mentiin pääkadulle shoppaileen. Kaikissa Uruguayn kaupungeissa pääkatu on nimeltään 18 de julio/18. Heinäkuuta. Shoppailun jälkeen sunnattiin ramblalle katsoon meren kuningattaren festivaalia. Ihmisiä meni veteen valkosissa vatteissa ja heitteli sinisiä ja valkosia kukkia mereen. Sinisiä kynttilöitä myyiin kans paljon. Se oli mielettömän näköstä kun aurinko alko laskeen ja valkosissa vatteissa oli paljon ihmisii meressä heitellen kukkia. Illalla vaihtarikaverini äiti ja täti tuli hakeen meitä ramblalta ja lähettin autolla kierteleen Montevideota. Käytiin  Montevideon eri naapurustoissa kuten Pocitosksessa, Malvinissa ja Carrascossa. Kävästiin pikasesti hyvipuistolaiteessa ja että oli kivaa mennä pikkulasten huvipuisto laitteisiin.

                                                                     3.2

Aamulla nukuttiin pitkään ja syötiin aamupala yhen aikaan päivällä😂😂. Oltiin vietetty aktiviteetti täytteinen viikko ja se oli vieny meiltä voimat😂😂. Olisin halunnu viettää enemmän aikaa Montevideossa. Mutt onn ilonen olla kotona host perheen ja kavereiden kaa.